Betoniteollisuus ry
 

Maja Hyvinkäällä on kivitalo julkisivustaan huolimatta

Hyvinkään Asuntomessuilta kesällä 2013 monen mieleen jäi Lammi-Kivitalo Maja.

Rakennus on selkeästi kivitalo, sillä runko on valuharkoista, välipohjat ontelolaatoista ja lattiat paikallavalettua betonia.

Majan julkisivuverhous, sekä seinät että katto, onkin tehty erikoisesta siperianlehtikuusesta.

– Halusimme tehdä messuille talon, joka on oikeasti erilainen ja ravistelee ajatuksia. Meillä oli toteutuksessa useampia teemoja. Vähemmän on enemmän, luonnonmateriaalit ja yhteisöllisyys olivat niistä kantavampia, talon rakennuttajat Mirella Nelander-Salminen ja Tamio Salminen kertovat.

Heille oli alusta alkaen selvää, että talosta tulisi kivirakenteinen.

– Olemme kokeneet myös puutalon emmekä halunneet enää sellaista. Kokeellinen ekotalo-ratkaisu oli myös poissuljettu. Halusimme turvallisen passiivitalon, Tamio Salminen sanoo.

Sen vuoksi harkkoseinän ja verhouksen välissä on 125 mm EPS-eristelevy.

Erikoinen julkisivuverhous ei edellyttänyt runkorakenteelta mitään erityistä. Lämpöeristetyistä betoniharkoista ladottu rakenne, jossa olevat ontelot on valettu täyteen betonia, antaa mittatarkan, hyvän pinnan myös verhoukselle.

Hyvin selkeä talo

Maja-talo on sisätiloiltaan hyvin selkeä – asukkaiden toiveiden mukainen. Talon yli 30 metriä pitkä, suorakaitainen, yksinkertainen muoto ilman ulokkeita ja lisänurkkia vaatii paljon suunnittelulta, mutta samalla pitää rakenteet yksinkertaisina.

Lievällä rinnetontilla oleva rakennus on kolmitasoinen. Sisääntulokerroksesta alaspäin on keittiö, oleskelutilat ja saunaosasto. Ylöspäin vanhempien ja lasten makuuhuoneet.

Yhteisöllisyyttä kuvaa muun muassa se, että väliovia koko talossa on vain viisi. Alakerta on yhtenäistä tilaa ja makuuhuoneisiinkin käynnit aina avoinna.

– Pelkistetyt ratkaisut ovat olleet myös kustannustehokkaita, Salmiset toteavat.

Talon sisäpinnoissa, varsinkin saumattomissa lattioissa, on käytetty betonia tyylikkäästi. Kaakeleita tai parkettia ei haluttu minnekään.

– Usein asunnot ovat joko yksitoikkoisen siistejä tai ähkyyn asti sisustettuja. Me halusimme yhdistää rouheaa ja sileää pintaa. Koti ei saa olla tylsä, vaan toimiva ja viihtyisä.

Harkkokivitalo.fi

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja betoni- ja kevytsoraharkkoja Suomessa valmistavat yritykset.

Pyrimme välittämään oikeaa tietoa materiaaleistamme ja niiden käytöstä ja ominaisuuksista.